4. Matkapäivä: Ikuisen kesän saari

Aamuisin ei ollut epäilystäkään, jaksaako herätä, kun maisemat näyttivät makuuhuoneen ja keittiön ikkunoista tältä.

Tällä muusiikilla pääsette siihen mahtavaan tunnelmaan,
joka meillä oli tämän päivän aikana.

Aamusta asti taas oltiin meno päällä ja seikkailemaan oli päästävä. Luottomatkaoppaallamme Eerolla © oli niin kiva päiväohjelma suunniteltuna meille: retki merelle päin Sommarøylle – ikuisen kesän saarelle ©. Sommarøyssä vaikuttaa golf-virta niin voimakkaasti, että siellä ei paljoa lunta näe. Muutama hassu lumiläikkä aina siellä täällä, mutta muuten koko paikka viherteli mukavasti. Ja sitten se, mistä en ikinä saa tarpeekseni: Meri ©. Se oli niin ihanan sininen valkoisine hiekkarantoineen. Oli niin ihanaa vaan istuskella vihertävien mäkien päällä ja katsella merelle. Maisemasta puuttui enää vain valaat. Sommarøy oli kyllä aivan ihana paikka. En kuitenkaan kykenisi siellä asumaan, koska rakastan lunta ja kylmyyttä sen verran paljon, että hulluksi varmaan tulisin, jos ei koskaan olisi kunnon talvea. Tosin, kun muutaman kilsan ajeli mantereelle päin niin lumimäärä alkaa kyllä kasvamaan aika nopeasti.

Uih...Merisiili.

Sommarøyssa mitäs muutakaan kuin bilsailimme ja tutkimme joka ikistä vastaan tulevaa nöyhtää sekä tietysti valokuvattiin. Bongailimme myös lintuja ja näimme riskilän, haahkoja, alleja ja, minun omia lemppareitani, merimetsoja.

Päätimme myös hankkia hieman haastetta elämään ja lähteä kiipeämään Hillesøyan saaren korkeimpaan kohtaan, joka sijaisi 211 metrin korkeudessa. Siinä sai kivasti perspektiiviä siitä, kuinka korkealle jo pari sataa metriäkin menee, kun lähdimme kirjaimellisesti merenpinnan tasolta ylöspäin kapuamaan.

Merisiili ilman piikkejä.

Päätettiin auto jättää hieman kauemmaksi, joten otimme kaikki tavaramme mukaan, jotta ei tarvitsisi edestakaisin kulkea. Tavaroihimme mukaan lukeutuivat esim. virvelöinti välineet, kun meinasimme Eeron kanssa mennä vähän virvelöimään saman reissun aikana. Juuh, elikkäs…

 

Mitähän nöyhtää siellä tutkitaan...Simpukoita :)!

Phalacrocorax carbo - Merimetso.

Ennen kiipeämistä minä niin hienosti visualisoin meille hyvän reitin, jota kautta voisimme mennä ylös. Suunniteltu reitti ei itse asiassa ollut ollenkaan hullumpi reittivalinta. Mitä sen varrella nyt oli yksi pahempi, jyrkkä, pusikkoinen kohta, jossa sen pirun virvelin kanssa oli tooosi mukava ja helppo mennä. Ylempänä oli myös jänniä jäisiä paikkoja, joita ei välttämättä hoksannut, kun jää oli niin tummaa ja ympäristöönsä soluttautunutta.

Merenpinnantasolta lähdettiin ylöspäin kapuamaan.

Virveli mukana.

Ilma oli kyllä mitä mainioin käppäilylle. Aurinko pilkotteli pilvien takaa, eikä ihmeemmin tuullutkaan. Matkalla ylös näimme myös merikotka liitelevän kukkulan päällä. Se oli aikast hienoo nähdä.  Ylös tepsuttelu kesti semmoisen 50 minuuttia ja ylhäällä söimme tietysti eväät, kuten kananmunaa! Nam nam!

Ylös päästiin melko vaivatta… alastulo olikin se toinen juttu. Ainakin sen yhden vähän pahemman, jyrkän, pusikkoisen kohdan osalta. Olin kantanut sen virveli ylös asti, jossa Eero tarjoutui kantamaan sen takasin alas. En kuitenkaan luopunut virvelistä, sillä olin aika varma, että se virveli vielä pelastaisi henkeni. Niinhän siinä kävikin. Siinä hitusen pahemmassa, jyrkemmässä kohdassa kivasti lipesi jaloista pito ja lähdin liukumaan alaspäin ihan kivan vauhdikkaasti. Onneksi oli virveli, joka kivasti otti puihin kiinni ja hidasti vauhtiani ja lensin lopulta vain hieman mukkelis makkelis :D. Oli se niin hyvä idea raahata virveli ylös asti, kun kalastettiinkin sillä reissulla niin paljon. Ei siis yhtään.

Alaspäin tullessa bongailtiin vähän lisää siivekkäitä otuksia: kaksi riekkoa. Ne oli kyllä superhienon näköisiä.

Päivän hämärtyessä lähdettiin takaisin kohti ”majataloamme” ja päivälliseksi syötiin spagettia minun tekemällä jauhelihakastikkeella tai vaihtoehtoisesti Rillin © tekemällä papukastikkeella.