1. ja 2. Matkapäivä: Til Norge

Kauan odotettu päivä oli viimeinkin käsillä. Siis päivä, jolloin lähdimme NORJAAN! Automme starttasi yliopiston pihalta ystävänpäivän perjantaina 14.2. siinä puoli 12 paikkeilla. Minä, Mari, April ja Jenny © pakkauduttiin autoon kaikkine tavaroinemme. Tavaroiden asettelu oli kyllä melkoinen tetrispeli, mutta kyllä tämä ensimmäinen mutka matkassa läpäistiin hienosti! Suuntanamme siis oli Norjan Tromssa © ja tarkempana paikkatietona ihana ystäväisemme/majoittajamme/eräoppaamme/kaitsijamme Eero ©.  

Jenny, April, Mari ja minä.

Kittilän lomamökit levin "kupeessa".
Keli kohti lappia oli hyvä koko matkan. Vähän taisi jossain vaiheessa lunta tulla, mutta rauhallisesti kun ajettiin, niin mitäpä meille nyt olisi voinut sattua :). Reitiksi olimme valinneet Joensuu-Sotkamo-Rovaniemi (tai paikallisemmin Roi)-Kittilä. Tarkoituksena oli ehtiä noin klo 21 Kittilään, mutta se suunnitelma ei ihan toteutunut. Olimme varanneet Kittilän lomamökeiltä mökin yöksi ja, kun matkalla soittelimme toimistolle varmistaaksemme varaustamme ja ilmoittaaksemme arvioidun saapumisaikamme, outoudet alkoivat. Puhelimen toisessa päässä olevalla henkilöllä tuntui olevan kauhea kiire lopettaa puhelu ja kaikki puhelut, mitä päivän aikana sinne jouduimme tekemään, olivat kyllä kaikki yhtä lyhyitä ja outoja.

Noh, joskus klo 20 jälkeen vasta ehdittiin Roihin, kun matkan varrella ollut onnettomuuspaikka oli pakottanut meidät kiertämään toista reittiä. Kävimme ruokakaupassa ja luotettavalta lähteeltä (Anulta ©) olimme saaneet vinkin parhaasta pizzeriasta. Lähdimme etsimään pizzeria Marmarista ohjeiden mukaan: Anttilalta keskustan suuntaan. Kysyimme jopa eräältä vastaan tulevalta paikalliselta, oliko suuntamme oikea. Keskustan suuntaan kuulemma menimme, mutta ei mitään Marmarista missään näkynyt. Nälkä oli niin huutavan kova, joten pistin kännykästä navigaattorin päälle ja Marmaris löytyi yrityslistalta. Kun viimein löysimme paikan, tajusimme, että olimme kiertäneet autolta valtavan kaaren keskustan läpi takaisin autolta katsottuna kadun toisella puolella olevaan pizzeriaan! Hyvä meidän joukkue! :D Onneksi pizza oli kuitenkin parasta, mitä olin ikinä syönyt! Nam nam! Sinne siis kaikki jos Rovaniemellä käytte.


Matkalla Kilpparille.
Raja ylitetty...

Rovaniemeltä lähdettäessä taas soittelimme Kittilän lomamökeille ilmoittaaksemme myöhästymisestämme, puhelut olivat aina vain lyhyempiä ja taisimme jossain vaiheessa saada luurinkin korvaamme. Kun sitten viimein saavuimme mökkialueelle (noin klo 12 yöllä) ja vastaanoton luokse, näimme sisällä ihmisen joka luikki piiloon oven taakse takahuoneeseen… tai ehkä hän meni vaihtamaan vaatteita tai jotain… saimme kuitenkin seisoskella oven takana jonkun tovin ja soitella sisälle, ennen kuin meidät viimein otettiin vastaan. Palvelussa ei ollut sitten niin mitään kehuttavaa! Nainen, joka meidät otti vastaan, oli todella tympeän oloinen. Ja ei ollut kehuttavaa mökissäkään… yksi yö meni ihan hyvin, mutta paikkaa en kuitenkaan suosittele kenellekään! Maksoikin vielä 80 euroa.

Seuraavana aamuna, lauantaina 15.2., pääsimme matkaan taas joskus lähempänä klo 10. Suuntana siis oli Kilpisjärvi ja sieltä viimein Tromssa! Meitä oli varoiteltu hulluista poroista, jotka koikkelehtivat pitkin teitä… ei näkynyt poron poroa (jos niitä muutamaa aitauksessa ja valjaissa olevaa ei oteta huomioon). Meitä oli myös varoiteltu Norjan huonoista teistä, mutta kyllä ne huonot tiet taisivat ihan täällä meillä Suomessa olla… Rajaa ylittäessämme, meillä oli kaikilla aivan mahtavat fiilikset. Maisemat vaihtuivat kuin seinään! En ollut ikinä nähnyt mitään niin upeita maisemia. Maailma vaihtui ihan toiseen rajan ylityksen jälkeen: aurinko alkoi paistaa, lumisateesta ei ollut enää tietoakaan (se jäi Suomeen), jylhyyttä oli joka puolella ja meri ©, ihana meri, se oli niin kirkas ja sininen.



Nynnykin se siellä takana jotain touhustaa.
Autoräpsy.
Rilli ja Marsipaani.
Matkalla rajalta Tromssaan pysähdyimme pariin otteeseen ottamaan kuvia, mutta määränpää oli jo niin lähellä, että oli jo kova kiire päästä perille! Autosta sai kuitenkin ihan mukavasti räpsittyä kuvia. Kun viimein pääsimme perille, niin eikös se Eero luuhaillut jossain ties misä :D. No kyllähän hän sieltä kotiutui melko pian ja pääsimme ruuanlaiton kimppuun, kun nälkäkin oli jo niin huutava! Ensimmäisenä (Norja)päivänä ja myös kolmantena söimme Aprilin kokkaamaa linssi…jotain pataa(?) bulgarian jogurtilla ja leivällä. Omista ennakkoluuloistani huolimatta, se oli tosi hyvää :). Ja siitäpä sitä sitten jatkettiinkin heti iltaa jäätävällä biletyksellä. Hyvä oli ilta ja Tromssan baaritkin tuli katsastettua heti alkuun! Jos jonkun hauskan pointin siitä haluaa nostaa esiin niin ihmiset bilettivät toppatakin päällä… :D

Tromsø ©.

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit