Salsiccia con fichi á la Ella

Olenkin jo aiemmin maininnut vähentäväni pastan ja perunan syöntiä. Kokonaan en kyllä pysty niistä luopumaan, varsinkaan pastasta, joten kerran viikossa minulla on pasta päivä. Tällä kertaa minulla teki ihan hirmuisesti mieli sitä pastaa, mitä ennen joulua söin Helsingissä. Tavallisessa ruokakaupassa ei kovin hyvät näyttänyt nuo bratwursti-valikoimat olevan, joten Saarioisten grilli wursti sai ajaa asiaansa pastassani. Ei tullut saman makuista pastaa kuin, mitä Helsingissä söin, mutta hyvää tuli silti.

Salsiccia con fichi á la Ella
1 annos

1½                 Saarioisten yrtti-grilli wurstia
1                    viikuna
20 g               baby pinaattia
15 lehteä       basilikaa
2                    valkosipulin kynttä
½  dl              parmesan reggiano juustoa
                      oliiviöljyä paistamiseen
                      hyppysellinen suolaa
                      pippuria
½ dl               paseerattua tomaattiamurskaa
2,5 dl             penne pastaa

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.

Paloittele wursti pieniksi paloiksi. Paista oliiviöljyssä kypsäksi wokkipannulla.

Pilko viikuna kuutioiksi ja silppua pinaatti ja basilika ja lisää ne wurstin joukkoon pannuun. Raasta joukkoon valkosipuli ja lisää tomaattimurska. Sekoita joukkoon kypsä pasta ja lopuksi parmesanjuusto. Lisää lopuksi pippuria ja suolaa.


Koristele basilikanlehdillä ja parmesanilla.

Kommentit

Suositut tekstit