Ampumahiihtoa ja pizzaa

Tammikuu loppuu ihan kivasti eläinfysiologian jatkokurssin tenttiin, joka tuntui menevän hyvin. Tai no! Nyt, kun näin kehuskelen, niin luultavasti menee täpärästi läpi. Kiva kurssi kuitenkin. © Lisäksi sain myös opetusharjoittelu raporttini kirjoitettua, joten nyt sitten odotetaan ohjaajan tuomiota siitä, miten harjoittelu kaiken kaikkiaan meni. Tätä hienoa päivää oli kuitenkin syytä juhlistaa pizzalla! © Innostuin oikein heittelemään kaiken näköistä pizzapohjan sekaan niin paljon, että hieman ehti jo pelottamaan, että pilaan koko pizzani, mutta hyvää tuli. Tämäkin pohja maistuu oikeasti joltain.






Mausteinen pizzapohja:
Uuni: 200 astetta
15 min
3 pyöreää ohutpohjaista pizzaa

2 ½ dl            vettä (42 asteista)
½ pss             kuivahiivaa
1 tl                 suolaa
1 tl                 hunajaa
2 ½ dl            kermaviiliä (kevyt)
1 ½                grahamjauhoja
1 dl                kaurahiutaleita
3 hypp.          rosmariinia
1 hypp.          provence mausteseosta
2 hypp.          unikonsiemeniä
½ dl               pellavansiemeniä
5 dl                vehnäjauhoja
½ dl               oliiviöljyä

Sekoita 1 dl vehnäjauhoja kuivahiivan kanssa sekaisin ja lisää se veden joukkoon. Lisää myös suola, hunaja, kermaviili, kaurahiutaleet, rosmariini, provence, siemenet ja grahamjauhot. Vaivaa joukkoon vehnäjauhot. Lisää lopuksi oliiviöljy.

Jätä kohoamaan 30 min.

Jaa taikina kolmeen osaan ja kauli jauhotetulla pöydällä pyöreiksi pizzapohjiksi. Käytä apuna esim. pizzanpaisto alustaa ja pizzakaulinta. Täytä mielesi mukaan.

Oma täytteeni ©: jauhelijaa, sipulia, valkosipulia, paseerattua tomaattia, ananasta, aurajuustoa, pinaattia, pippuria, mozzarellaa.
Ampumaradan näppälupönttö. Näppäimistö pöntön sisällä.


Ainiin! Olinhan minä tässä myös toimitsemassa nuorten ampumahiihdon SM-kisoissa. Siellä oli kyllä kivaa! Lauantaina aamu alkoi aivan liian aikaisin! Jo klo 8, piti lähteä kohti Kontiolahtea. Olin saanut ennakkovaroituksena varautua kylmään, joten kassi oli kyllä pullollaan kaiken maailman lämmikkeitä: upouudet konvektiovirtauksen estävät sukat, jotka pakkauksen mukaan pitää jalat ekstraläpiminä…niin tosiaan pakkauksen mukaan. Lisäksi oli mukana lisä collagepaita, termarimuki ja alpakanvillaa oleva poncho. Kaikki tarvikkeet osoittautuivat erittäin tarpeellisiksi…paitsi ne pirun sukat! Siis niiden konvektiovirtauksen esto loppui tasan sillä sekunnilla, kun astuin ulos! Siis pikkujalkani olivat niin tajuttoman jäässä, että varpaatkin oikein särki ja konvektiovirtaukset jylläsivät voimalla vieden kaiken lämmön ulos elimistöstäni!

Anu, Eveliina ja  minä.
Lauantaina minä, Anu ja uusi tuttavuuteni Johanna työskentelimme ampumaradalla näppäilijöinä. Vahdimme siis jokainen kolmea ampumapaikkaa ja kirjasimme ylös ampumisajan. Kun ampuja saapui matolle, painoimme nappia, joka ilmoitti kilpailijan tulosta ja näppäilimme tämän kilpailunumeron. Kun kilpailija oli ampunut, painoimme nappia, joka ilmoitti kilpailijan lähtevän ampumasta. Tämän jälkeen viritimme ampumataulut uudelleen, jotta seuraava ampuja voi tulla ampumaan.

Sisähommissa.
Niin tunteikas kilpailu.
Sunnuntaina puolestaan olin sisähommissa. Se ei ollut kyllä minun hommani. Istuimme kaverini Eveliinan kanssa kuuluttamossa, ja kirjasimme ylös sakkokierroksia tai puoliväliaikoja. Meillä oli kuulokkeet, joista kuulimme esim. sakkoringillä olevan Anun puheen, joka luetteli meille kilpailijoiden numeroita, jotka sitten naputtelimme sellaiseen vanhanpuhelimen näköiseen laitteeseen. Se oli kyllä niin tylsää hommaa! Ja taas välillä puolestaan tuli numeroita niin hirveällä ryminällä, että kaikkia ei ehtinyt kirjaamaan.



Muksulatiimi.



Näissä SM-kisoissa harjoittelimme tulee maailman cupia varten. Ampumaradan näppäilijän hommaan voisin siellä ryhtyä. Se oli kivaa, vaikka hieman kylmä tulikin. Minulla kuitenkin on jo ihan muut hommat tiedossa maailmancupiin. Minä ja Johanna ollaan lupauduttu suunnittelemaan muksula. Kaikkea kivaa siis pitäisi lapsille kehitellä kisaviikonlopuksi (15.-16.3). Saas nähä mitä kaikkee kivaa keksitään, kun saatiin jo aika hienoja ehdotuksia esimiespuolelta. Innolla lähdetään kyllä suunnittelemaan. 





Tästä ottelusta tuli tasapeli: miehet 17 - 7 km

Kommentit

Suositut tekstit