Huhtikuun lopun kuulumisia ja hurrrjasti patonkia

Niin se kuukausi taas vierähti aivan liian nopeasti. Opetusharjoittelu on edennyt kivasti siihen pisteeseen, että on enää kaksi oppituntia pitämättä ja pari tuntia seuraamatta ja ensi viikolla nekin tulee hoidettua pois alta. Itse asiassa tänään piti käydä seuraamassa yksi tunti, mutta sitten en löytänyt luokkaa, niin lähdin kotiin. Ja hyvä että lähdinkin. Sain niin paljon kouluhommia aikaiseksi, että nyt on kyllä todella hyvä mieli.

Opetusharjoittelun yhteydessä järjestettiin myös SciFestillä paja. Pajassa tutkittiin evoluutiota ja luotiin oma eliö ja sille lajikortti. Ihan mahtavia eliöitä lapset loivatkin! Ihanaa, kun lapsilla riittää mielikuvitusta.
3D-vuoristorata oli huikee!!! Hyvä etten tuolilta pudonnu! Kunnon aivojen huijaustoimintaa.


Boolia kookoksella. Hyvää oli :).
Arjan ja Assun © yhteen muuttamistakin tuli juhlittua viime viikonloppuna. Tarjolla oli kaikkea todella hyvää ruokaa, josta en niin hirveästi voinut nauttia kun kärsin koko viikonlopun erittäin oudosta pahoinvoinnista. Anyway. Tupareissa oli Hawaii-teema ja koko asunto oli teeman mukaan koristeltu. Löysimme myös asunnon aarrekartan ja minä onnistuin löytämään itse aarteen, joka oli minulle oikein mieleinen: pikkupullo rommia. Nami.


Huhtikuu päättyi vapputunnelmissa. Aamupäivällä oli Mikrovilluksen brunssi ja päivällä kävin seuraamassa Power Houria, jossa siis 60 minuuttiin juodaan 60 shottia boolia. Siitä sitten menimmekin kävelemään ylioppilaiden kulkueeseen kohti Ilosaarta ja illalla oltiin Marilla ©

Vappupäivänä kaverit olivat luonani katsomassa elokuvaa ja syömässä. Olin leiponut ihan tolkuttoman määrän patonkia, jota söimme erilaisten levitteiden kera. Lisäksi oli vihreää fetasalaattia, keksejä ja sipsiä sekä Arjan tekemiä, oi! niin hyviä, vappumunkkeja!


Kommentit

Suositut tekstit