Ohrainen peltileipä


Toisessa sukassa onkin sitten kivasti ajanvietettä
junamatkalle, kun tästä kotikontuja päin lähden matkaamaan. Ensimmäisenä
etappina on kuitenkin Helsinki ja Linda
©.
Menen katsastamaan Heikäläisten ”uuden” kämpän (jossa ovat jo vissiin
asustaneet joku kolme vuotta tai jotain) :). Helsingin jälkeen sitten matkan
määränpäänä on ihana Salo ©. Näkee
pitkästä aikaan taas perhettä ja kavereita. Viimeksi tosiaan olen ollut kotona
elokuussa (!!!).
Uuni: 200 astetta
20-25 min, uunin alatasolla
1 pellillinen
5 dl maitoa
3 rkl hunajaa
2 tl suolaa
1 pss kuivahiivaa
2 dl ohrajauhoja
1 dl grahamjauhoja
5-6 dl vehnäjauhoja
1 dl öljyä
pinnalle: kaurahiutaleita
Lämmitä maito 42 asteiseksi. Sekoita joukkoon hunaja ja
suola.
Sekoita ohrajauhot ja kuivahiiva keskenään ja lisää ne
nesteen joukkoon. Lisää joukkoon myös grahamjauhot ja öljy.
Lisää vehnäjauhot noin kolmessa erässä. Sekoita tasaiseksi.
Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille ja
taputtele taikina tasaisesti pellille kaurahiutaleita ja vehnäjauhoja apuna
käyttäen (voit esim. ripotella kaurahiutaleita taikinan päälle ja sitten taputella
taikina tasaiseksi pellille vehnäjauhoilla, näin kaurahiutaleet ottavat
paremmin kiinni taikinaan).
Leikkaa taikinaan taikina tai pizzaleikkurilla pohjaa myöden
valmiit palat (leipä on helpompi paloitella kun se on kypsä).
Jätä kohoamaan liinan alle lämpimään vedottomaan paikkaan 45
minuutiksi.
Paista uunin alatasossa kauniin ruskeaksi.
Kommentit
Lähetä kommentti