Joulun odotusta, piparin muruja ja valokuvailua

Niin ihanaa! Talvi on saapunut viimeinkin virallisesti Joensuuhun! Tänään oli kivat -15 astetta pakkasta © ja ihana auringon paiste, joten Anun kanssa päätettiin rynnistää ennen auringonlaskua Joensuun honkaniemeen ottamaan vähän valokuvia. Hienoja kuvia saatiinkin :).



Kaksi luukkua on jo saanut suklaakalenterista avata ja aamut ovatkin sen ansiosta olleet niin ihanan makeita herätä. Sunnuntaina kalenterista tuli, jokin marjaisa jogurttitäytteinen suklaa ja tänään… En ole ihan varma mitä se oli. Hieman se maistui fatzerinalle, mutta ei se kyllä sitä ollut, hyvää kuitenkin! :)

Pipariksi meni kyllä tenttiin luku tältä päivältä. Etenin tenttialuetta juuri ja juuri joku viisi sivua. Luokanopeopintojen kuviksen tentti nimittäin tulossa ja myös samalla pitäisi lukea kehitysbiologian kirjatenttiin. No huomenna uusi yritys. Pitää olla aamu- ja ilta-ahkera, sillä huomenna päivällä menen tulevaan harjoittelukouluun tutustumaan ja loppuiltapäivästä on vielä yksi luento.

Ihana joulukuun ensimmäinen päivä. Hyvä, että pihan putsarit herättivät meikäläisen etukuormaajien kolinaan aamulla klo 4 ja pitivät minua hereillä lähes puolitoista tuntia, jotta sitten päivällä satanut 30 senttiä lunta mahtui pihaan paremmin.

Myös kämppä on tällä hetkellä, kuin suuri räjähtänyt pipari. Aloin siivoamaan aamulla kun heräsin (klo 11.30) ja sain aikaiseksi jopa niin paljon, että tuloksena on vain pahempi sotku ja matot eteisessä kasassa, että ovesta kulkeminen on lähes mahdotonta ja vessaankin pääsee vain vaivoin… Huomenna uusi yritys siivoamisellekin…


Semmoista. Kokkailukin olen kanamakaronilaatikkoa, josta ei tullut kovinkaan ihmeellistä ja sitten päärynä-aurajuustopiirakan ananaksella, joka myös epäonnistui täysin… Uusi yritys niillekin… Mutta ei huomenna.





Kommentit

  1. Saippa ihanat värit tokaks vikaan kuvaan<3 (..pittääpä selata omat kuvat uuestaan :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niitä ei ole edes kuin hieman vain kirkastettu :)

      Poista
  2. meillä tulee ehkä samat suklaat? se eka oli vadelma-jogurttisuklaa ja toka oli miulla ainakin mariannesuklaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marianne vai?...Hmmm... Kyl se varmaan joku semmonen saattoi olla :D Tänään ainakin oli niin nanna karkki! Tai ku se oli semmonen pyöree, niin luulen et se muoto siinä maistu niin hyvälle :D

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit