Blogin luetuimmat – osa 1: Mitä tehdä, jos taikinasta unohtuu hiiva?

Kyllä! Tämä on ollut blogini listahitti numero 1 useaan otteeseen ja usein jopa monta viikkoa putkeen. Kyseisen tekstin vilkaisee viikosta riippuen useampi ihminen ja ei ihme: se juhannus, kun leipätaikinasta hiivan unohdin, paniikki oli ilmeinen! Moni voisi kuvitella, että uudelleen aloittaminen on ainoa vaihtoehto. Niin kuvittelin itsekin, mutta tilanne oli tuolloin se, että käytettävissä olevat jauhot oli tarkasti laskettu hampurilaisiin ja tavallisiin sämpylöihin. Uudelleen aloittaminen ei siis ollut vaihtoehto ja vaihtoehtoa B oli pakko pohtia.

Kun taikina on niinkin valmis, että se on menossa jo kohoamaan, on oikeasti todella vaikeaa lisätä hiivaa joukkoon. Mutta kyllä se onneksi onnistuu. Tarvitset tuorehiivaa, käden lämpöistä vettä ja jauhoja. 

”Otin noin kaksi desiä lämmintä vettä, johon sekoitin hiivan ja hieman jauhoja (sen verran, että seos on juoksevaa mutta melko paksua). Aloin vaivaamaan seosta taikinan joukkoon, kunnes kaikki neste oli imeytynyt taikinaan.”

Miksi tarvitaan jauhoja? Vain ja ainoastaan helpottamaan prosessia. Pelkällä hiivalla ja vedellä sählääminen aiheuttaa vain sotkua, kun vesi loiskuu. Jauhot tuovat seokseen kiinteyttä ja se on helpompi saada pysymään kulhossa ja menemään sinne mihin sen pitäisi mennä – taikinaan. Taikinan vaivauksessa tulee olla tässä vaiheessa huolellinen, jotta hiiva oikeasti päätyy taikinaan mahdollisimman tasaisesti.


Linkki alkuperäiseen tekstiin: tässä

Kommentit

Suositut tekstit