Ruokaisat kesäterveiset: Parmesan burgerit

Kesä on edennyt jo kovaa vauhtia ja lomaa on jäljellä vielä kaksi ja puoli viikkoa. Viikon verran lomastani käytin töiden tekoon ja nyt onkin sitten oppitunteja suunniteltu ensimmäiset puolitoista viikkoa! Aika = hyvin käytetty. Kaikennäköistä kesäherkkua on tullut kokkailtua. Tuossa taannoin, muutama kuukausi sitten, tein supermaukkaita pekoniburgereita, joiden ohjeen voit käydä lukemassa täältä. Ohjeesta poiketen paistoin pekonit erillään pihvistä. Lisäksi jaoin aiolin kahteen purkkiin, joista toiseen lisäsin erittäin hienoksi hienonnettua basilikaa noin puolen puskan verran saaden näin basilika-aiolia. Nam!

Lomalle siirtyminen ei tuottanut ongelmaa. Heti ensimmäisestä päivästä alkaen unirytmi muuttui aivan toiseksi ja tekemisen puutetta ei ollut. Olen kesän aikana tehnyt ja suunnitellut monenmoista sisustusprojektia ja haaveillut unelmieni talosta, jonka kenties joku päivä vielä saankin :).

Ehdottomasti kesässä parasta ovat olleet oman kullan, perheen ja ystävien näkeminen sekä heidän kanssa ajan vietto, mansikat, tuoreet vihannekset ja maukkaat hedelmät, oman takapihan grilli ja uiminen. Seuraavaksi kuvina ruokaisia kesäterveisiä:
Pyörähdin keskiaikaisilla markkinoilla Turuss, josta ostin Hannu Ikosen suunnitteleman torvijäkälä-sormuksen.
Lisäksi pääsin maistamaan vartaassa paistettua possua ja sanompa vain,
että se oli parasta porsaanlihaa,mitä olen ikinä syönyt. 
Uudet perunat, porkkanat ja grillattu naudanlihapihvi ja kesäsipuli.
Ei voi muuta kuin nauttia mausta <3.
Lämmin nuudelikanasalaatti porkkanoilla, mansikoilla, halloumjuustolla ja parmankinkulla.
Kesän maut senkun vaan paranee... ;)
Luonnonjogurttia kiivillä, banaanilla ja persikalla. Mysliä ja kaurahiutaleita.
Kauraa kun ei vaan muut viljat päihitä <3.
Treffi-ilta: Haraldin Björn rautakyljen kilpi ja viiniä Figaro winebistrossa.
Hankasalmi.
Tänään kalliolahdelta, jossa kävimme uimassa ja nuotiotunnelmoimassa.


Eilen iski jälleen burgernälkä ja tällä kertaa päätin kokeilla jotain uutta. Täysin uutena kokkaustuttavuutena valmistin tomaattisalsaa, johon olen monesti törmännyt ravintoloissa. Olen myös huomannut, että siinä mitä ilmeisimmin käytettään punasipulia, mutta koska lähikaupastani ei saanut punaista kesäsipulia, päädyin tavalliseen keltaiseen kesäsipuliin ja se toimi salsassa ihan yhtä hyvin… ellei sopinut jopa paremmin omaan makuuni. Sämpylät valmistin vuorokautta aikaisemmin ja myös salsa sekä majoneesi ovat sellaisia, jotka voi helposti valmistaa etukäteen jääkaappiin, jolloin kokkailuissa ei tule niin kiire, mikäli ruokavieraita on enemmän.

Parmesan burgersämpylät
13 kpl

3½ dl             rasvatonta maitoa
25 g               tuorehiivaa
4 rkl               oliiviöljyä
2 rkl               vaalea siirappia
2 tl                 suolaa
50 g               parmesan-juustoa
3,5 dl             durumjauhoja
n. 6 dl            vehnäjauhoja

1                    kananmuna
                      seesaminsiemeniä

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota siihen hiiva, siirappi ja suola. Lisää joukkoon oliiviöljy ja raastettu parmesan. Alusta taikinaan durumjauhot ja vehnäjauhot muutamissa erissä, kunnes taikina alkaa irrota kulhon reunoista ja käsistä. Anna taikinan kohota lämpimässä, vedottomassa paikassa 60 min.

Muotoile taikinasta noin 13 kappaletta sämpylöitä ja asettele ne pellille. Anna sämpylöiden kohota liinan alla vielä 30 min. Ennen uuniin laittoa voitele sämpylät kananmunalla ja ripottele päälle seesaminsiemeniä. Kypsennä uunin keskitasolla noin 10-12 min, kunnes ovat kauniin kullanruskeita.

Tomaattisalsa
3                    isoa tomaattia
1                    kesäsipuli varsineen
½                   sirtuunan mehu
n. ¼ tl            suolaa
¾ tl                sokeria

Aluksi kalttaa tomaatit, eli kuumenna kattilassa vesi kiehuvaksi. Leikkaa tomaattien päälle ristiin viilto ja laita tomaatit kiehuvaan veteen muutamaksi sekunniksi. Ota tomaatit kuumasta vedestä ja jäähdytä kylmän veden alla, jolloin tomaattien kuori lähtee irtoamaan siististi. Poista siemenet ja leikkaa hedelmäliha pieniksi kuutioiksi.

Silppua sipuli ja sekoita silppu tomaattikuutioiden kanssa yhteen. Mausta suolalla, sokerilla ja sitruunalla.

Paprikamajoneesi
3                    kananmunan keltuaista
2½ dl             oliiviöljyä
150 g             paprikaa
2                    valkosipulinkynttä
                      Santa Maria grillimaustetta

Riko keltuaisten rakenne kulhoon. Vatkaa sähkövatkaimella voimakkaasti keltuaisia, samalla kaataen ohuena nauhana öljyä joukkoon. Poista paprikasta kanta ja siemenet. Silppua paprika mahdollisimman pieneksi silpuksi ja lisää se majoneesin joukkoon (mikäli paprikasta irtoaa paljon nestettä, valuta neste pois ennen silpun sekoittamista majoneesiin). Raasta valkosipuli erittäin hienoksi ja lisää se majoneesiin. Mausta grillimausteella oman maun mukaan.

Parmesan burgerit
700 g             naudan jauhelihaa (rasvaa väh. 10%)
50 g               parmesan-juustoa
2 tl                 suolaa
                      ripaus valkosipulimaustetta
                      pari hyppysellistä kuivattua timjamia
1½ tl              mustapippuria
                      jäävuorisalaattia
                      avokadoa
                      kurkkua
2 palloa         mozzarellaa
16 viipaletta  suolakurkkua
                      ketsuppia

Ota liha huoneenlämpöön vähintään puolituntia ennen paistoa. Raasta parmesan-juusto ja lisää se, suola, valkosipulimauste, timjami ja pippuri jauhelihan joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Muotoile pihveiksi. Kypsennä pihvit kuumassa grillissä molemmin puolin 2,5min. Ei haittaa jos jäävät mediumiksi. Kun käännät pihvin toisen puolen paistumaan, lisää viipale mozzarellaa pihville, jotta se sulaa pihvin päälle.


Kokoa hampurilainen: pohjalle hieman ketsuppia ja majoneesia, jäävuorisalaattia, 3-4 viipaletta kurkkua, pari ohutta avokadoviipaletta, pihvi, tomaattisalsaa, kaksi suolakurkkuviipaletta. Käytä apunasi cocktailtikkua.

Kommentit

Suositut tekstit