Ensi makua syksyn tulosta…

Illan tarjoilut
olivat aivan kertakaikkisen mahtavat! Alkuruuaksi oli
valkosipulioliiviöljyllä valeltua, paahdettua patonkia, jonka päällä oli
tomaattimurskaa, tomaattia, sipulia, basilikaa
ja juustoa ©.
Nam! Se
oli kyllä sellainen ruokahalun herättäjä ja niitä olisikin tehnyt mieli vain
napsia suuhun ties kuinka monta. Alkumaljaa myös päästiin kilistelemään. Pääruokana
oli loimutettua lohta ©. Siis
tästä eivät enää ruuat parane. Lohen lisukkeena oli vihreää salaattia
halloumijuustolla ja nyytti, jossa oli perunaa, sipulia, oman maan (kaverin maan) porkkanaa
©
ja ruohosipulituorejuustoa. Lohen päälle oli vielä tarjolla
tillikermaviilikastiketta.
Ja eiväthän ne tarjoilut tietenkään vielä siihen loppuneet.
Vielä saatiin jälkiruuaksi vanhoja kunnon köyhiä
ritareita. Ihan tuli niistäkin lapsuus mieleen ja muistin päivän jolloin
söin ensimmäisen kerran köyhiä ritareita. Olin vielä ihan pieni ja halusin
jotain hyvää. Kotona ei kuitenkaan ollut oikein mitään ja äiti keksi tehdä
köyhiä ritareita. Se oli ehkä parasta jälkkäriä mitä olin ikinä syönyt! Ja
tämän illan jälkiruoka oli kyllä sen veroista!
![]() |
Vanhat kunnon köyhät ritarit... Tai siis rikkaat :). |
![]() |
Kauhun hetkiä koettiin myös...Hui!! |
Oli aivan ihana ilta. Kiitos Hänelle ja Muille ©.
Shining skumppa~~
VastaaPoistaHienoja kuvia ja tunnelma huokuu ^^
Kiitti!
VastaaPoistaTunnelma oli kyllä aivan ihana! :)