Ellan hampparisämpylät ja Ellun paprikamajoneesi

Lauantai oli aivan mahtava päivä! On jo yli viikon verran ollut huono ilma lähes taukoamatta, mutta lauantaina paistoi pitkästä aikaan aurinko koko päivän ja oli lämmintä. Tyttöjen kanssa olimme sopineet, että tavataan kun kerrankin olimme kaikki samalla paikkakunnalla. Päätettiin sitten tehdä hampurilaisia ja minä sain vastuulleni hampurilaissämpylät ©. Tällaisen ohjeen sitten sain kehiteltyä ja tytöt vaikuttivat erittäin tyytyväisiltä lopputulokseen. Itsekin olin kyllä yllättänyt, kuinka hampurimaisia sämpylöistä tulikaan, joten tämä ohje oli kyllä ehdottomasti jakamisen arvoinen.
 
Ellan hampparisämpylät
Kiertoilmauuni: 200 astetta
20-30 min
n. 15 kpl

2 dl                vettä
2 rkl               rasvatonta maitoa
2 rkl               maustamatonta jogurttia (esim. Kosken kotijogurttia ©)
2,5 tl              kuivahiivaa
2 rkl               hunajaa
4                    kananmunan valkuaiset
8-10 dl           vehnäjauhoja
1,5 tl              suolaa
5 rkl               öljyä

voiteluun: 1   kananmuna
päälle:            seesaminsiemeniä


Sekoita vesi ja maito suureen kulhoon ja lämmitä ne 42 asteiseksi.

Sekoita jogurtti, hunaja ja suola nesteen joukkoon.

Sekoita kuiva hiiva noin kolmeen desiin jauhoja ja sekoita se nesteen joukkoon. Vatkaa joukkoon myös kananmunan valkuaiset ja öljy.

Vaivaa loput jauhot nesteen joukkoon. Lisää jauhoja niin kauan kunnes se on enää vain vähän käsiin kiinni jäävää (eli taikina on jo suht. jauhokylläinen). Vaivaa noin 10 min.

Jätä hautumaan lämpimään vesihauteeseen kahdeksi tunniksi liinan alle. Katso, että kulho on reilun kokoinen, sillä taikina turpoaa yli kaksinkertaiseksi!
Eikös hampparisämpylän
kuulukkin olla ihan pullaa?

Leikkaa taikina noin 15 osaan ja vaivaa niistä sämpylöitä jauhotetulla pöydällä.

Jätä sämpylät kohoamaan uunipellille kahdeksi tunniksi liinan alle. (Kohoavat kaksinkertaisiksi, joten jätä kunnon väli sämpylöiden väliin.) Laita uuni lämpiämään.

Ennen uuniin laittoa, voitele sämpylät kananmunalla ja ripottele seesaminsiemenet päälle. Sämpylät ovat valmiita kun ovat kauniin kullanruskeita päältä. Jäädytä sämpylät liinan alla, jotta kuoresta tulee pehmeä.

Maku kyllä korvaa pitkän leivonta-ajan ;).


Ja mitäpä hampurilaiset olisivat ilman kunnon majoneesia. Siskoni Ellu © päätti ottaa majon vastuulleen ja autoin häntä sitten hieman sen valmistamisessa. Majosta tuli kyllä tosi hyvää! Käsin vatkaamiseen ei kyllä meinaa riittää kaksi kättä. Niin kamalaa se oli!

Paprikamajo.
Paprikamajoneesi á la Ellu
3                    kananmunan keltuaista
2,5 dl             rypsiöljyä
1 tl                 Santa Maria grillimaustetta
1                    punainen paprika

(4                   kättä vatkaamiseen)


Silppua paprika erittäin pieniksi paloiksi.

Vatkaa keltuaiset kulhossa rikki. Lisää joukkoon rypsiöljy ohuena nauhana samalla vatkaten voimakkaasti.

Makua sämpylään ennen
paistoa.
Lisää joukkoon grillimauste ja silputtu paprika. Jätä jääkaappiin maustumaan.



Ennen hampurilaissämpylöiden grillaamista valele leikkuu pinta valkosipuli-voisulaseoksella. Lisäksi täytteeksi laitettiin Ellun tekemiä jauhelihapihvejä, tomaattia, salaattia, cheddar-juustoa, aurajuustoa ©ja ketsuppia. Jauhelihapihvit tietysti myös grillattiin kesään kuuluvaan tyyliin ;).





Jälkiruuaksi Ellu oli tehnyt mascarponejäätelökakun
NA-MI! 

Kommentit

Suositut tekstit