Kreikkalaiset lihapullat
![]() |
Tammikuun kuvia vielä vähän lisää. |
Vähän on heikossa ollut ruuanlaittaminen viime aikoina kun
on niin tuhoton kiire ollut. Opinnot ovat loppusuoralla, ampumahiihto jutuissa
meni oma aikansa, joten kotona tulee lähinnä vain nukuttua. Sen lisäksi, että
ruuanlaittoharrastus on jäänyt vähälle, myös muut harrastukset kuten kitara ja
valokuvaus kärsivät, ukulelen opettelusta puhumattakaan. Edelleen osaan ottaa
vain kaksi sointua. Mutta, jos ahkerasti teen opinnot loppuun, niin kesällä on
sitten aikaa itselleni ja vain itselleni! En malta odottaa lomaa. Eka loma
kymmeneen vuoteen! Aivan mahtavaa!
![]() |
Avannossakin olen käynyt. |
Tänään aloin käsittelemään graduaineistoani. Ihan helpolla
aloittelin kuvaajien koneelle tallentamisella ja järkeistin aineistossa olevia
tekstejä lyhennenimiksi :). Tämän viikon lisäurakkana on tehdä
työpaikkahakemuksia vaikka minne. CV:n sain jo onneksi valmiiksi (lähes).
Vaikka kiirettä on pitänyt, olen sentään jotain ruokaa
laittanut. Mamma toi kotoa lampaanjauhelihaa tuliaisina ja siitä keksin
kokkailla kreikkalaisia lihapullia. Omnom, kun tuli hyvää :)!
Kreikkalaiset
lihapullat:
noin 33 kpl pieniä lihapullia
4 annosta
2 rkl oliiviöljyä
(itse käytin Kolatun juustokuutioista jäljelle jäänyttä yrttiöljyä)
1 kananmuna
½ dl korppujauhoja
1 tl suolaa
pieni
kourallinen persiljaa silputtuna
1 puska voimakaan
mintun lehtiä silputtuna
100 g fetaa
pieneksi murustettuna
2 valkosipulinkynttä
hienoksi silputtuna
500 g lampaanjauhelihaa
½ sitruunan
hedelmälihat ja mehu (ei viipaleiden kalvoa)
margariinia
paistamiseen

Pyörittele taikinasta pieniä sieviä lihapullia ja asettele
ne esimerkiksi lautaselle odottamaan paistoa.

Kastike:
250 g parsakaalia
pieneksi pilkottuna
2½ dl ruokakermaa
suolaa
Pannuun jää lihapullista rasvaa ja makuja, joita ei kannata
tuhlata. Kypsennä parsakaalinpaloja pannulla ja lisää joukkoon ruokakerma ja
siihen suola. Lisää lopuksi lihapullat.
Kommentit
Lähetä kommentti